Navis on viettänyt talven T. Reinola Oy:n pihalla Ylöjärvellä. Viime viikot aluksessa on hyörinyt aktiivinen talkooporukka, joka on vaihtanut Naviksen loppuun palvelleen moottorin uuteen Vetuksen meridieseliin.
Talkooporukan päivät olivat todella hektisiä, sillä kevään veneilykurssit ovat alkamassa ja moottorin toimitus asennettavaksi takkuili. Onneksi Navis saatiin juuri ajoissa valmiiksi ja nostettiin kuljetuslavetille maanantaina.
Navis pääsi omaan elementtiinsä kirkkaan aurinkoisena kevätpäivänä. Pajasaaren rannassa viimeisteltiin vielä laiteasennuksia ja kannettiin patjat takaisin alukseen.
Edellinen koulutuskausi oli moottoriongelmien vuoksi hiukan hankala. Veneilykouluttajat odottivat kuin innostuneet lapset tutustumisajelua uudella moottorilla Näsijärvelle. Aikaisempi äänekäs ja täristävä kulku oli muuttunut hiljaiseksi ja tasaiseksi. Vain hiukan totuttelemista vaati Naviksen aiempaa pehmeämpi reagointi moottorin kierroksiin ja vaihteen toimintaan. Loistava alus kaikkiaan ja veneisäntä Tomi Häikiö oli kollegoineen tehnyt hienoa työtä!