Kalliomäki
Virtain kaupungin Vaskivedellä sijaitseva Kalliomäen tila siirtyi maaliskuussa 1990 seuran omistukseen. Ranta ruopattiin myöhään samana syksynä ja rantaan nostettu massapenkka tuettiin järeillä kuusenrungoilla.
Hetimiten Kalliomäki sai lempinimen Ankkalinna venesataman kallionkyljessä olevasta kalliomaalauksesta. Sauna ja takkatupa paneloitiin pääsiäisenä, ja sauna sai uudet lauteet.
Laiturisähkö asennettiin vuonna 1992. Samana vuonna Metsä-Serla alkoi kaupitella tilan lähitontteja loma-asuntokäyttöön. Tukikohdan satama-alueen vastaranta oli myös myynnissä, ja pienenä uhkana oli, että naapurisopu joutuu koetukselle perin erilaisista lähtökohdista samaa lahdenpoukamaa käyttävien mökkiasukkaiden ja tukikohdassa veneilevien jäsenten kesken. Elokuussa 1992 vahvistui, että seuran ostotarjous määräalasta oli hyväksytty.
Vuonna 1997 näiden kahden palstan väliin jäävä lisämaakin ostettiin seuralle, joten koko lahdenpohjukka on nyt seuran omistama eikä eturistiriitoihin naapuruston kanssa enää tarvitse varautua. Vastarannalle johtava ponttoonisilta valmistui 1997.
Kalliomäen saunaa laajennettiin uudella löylyhuoneella ja isommalla terassilla 2017. Laajennus mahdollisti myös aiemmin ahtaaksi käyneen pesuhuoneen laajennuksen vanhaan löylyhuoneeseen.
Kesällä 2018 talkoiltiin pihaan myös beach-volley -kenttä.
Tukikohtapalvelut
- Runsaasti laituripaikkoja: 2 betoniponttonilaituria (aisapaikkoja) ja päälaituri (poijupaikkoja)
- Saunarakennus, jossa takkatupa
- Torppa, jossa olohuone, keittiö ja makuuhuone
- Grillikatos
- Torpassa keittiö
- 2 kpl puuliiterereitä
- Maakellari
- 3x puucee
- Laiturisähköt
- Vesiosuuskunnan vesi
Miten tukikohtaan saavutaan?
Kalliomäki sijaitsee Vaskiveden ja Visuveden välissä. Koivuselän kohdalta käännytään etelän suuntaan ja kuljetaan kapeikon keskellä kohti Lahnalahtea.
Varo Nuottisaaren koillispuolella olevaa karia ja kulje syvyyskäyrien keskellä.
Tervetuloa Kalliomäkeen!
Reitti avautuu desktopissä Navionicsin sivuilla. Mobiilisti tarvitset Navionics-sovelluksen, jolloin voit ladata reitin sovellukseen.
Tukikohtaisäntä
Pertti Malm
Puh. 0400 621 640