Vuosikokouksessa iloinen ilmapiiri

Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin tiistaina 22.2. Pajasaaressa. Kokouksessa vallitsi iloinen positiivinen ilmapiiri. Kokousväki sai todeta, että kahdesta koronavuodesta on seuran toiminnan osalta selvitty erittäin hyvin. Koulutustoiminnassa ovat oppilasmäärät kasvaneet merkittävästi ja retkiveneilyä ei koronapandemia ole sanottavasti haitannut. Laivurikoulutuksen oppilasmäärän huiman kasvun on pandemian aikana mahdollistanut opettajien ansiokkaasti räätälöimä etäopetus. Retkiveneilyn osalta tukikohdissa käyttöön otetut tehostetut hygieniakäytännöt turvasivat lähes normaalit veneilyolosuhteet. Myös pitkään jatkunut seuran jäsenmäärän lasku on  kääntynyt hienoiseen nousuun. Seuran talous on vakaalla pohjalla ja tulevaisuuteen voidaan suhtautua optimistisesti.

Ennen varsinaista kokousta entiselle kommodorille Heimo Valtoselle luovutettiin seuran huomionosoituksena perinteinen ilmapuntari tunnustuksena hänen tekemästään ansiokkaasta työstä Suomen Navigaatioliiton hallituksessa ja liiton puheenjohtajana. Heimo on toiminut liiton hallituksessa v. 2015 alkaen ja vuodesta 2018 lähtien liiton puheenjohtajana. Hän on ilmoittanut jättävänsä tehtävän maaliskuun liittokokouksessa.

Lämpimät onnittelumme Heimolle!

Varsinaisen kokouksen puheenjohtajana toimi tuttuun tapaan Risto Kangasniemi ja sihteerinä Esa Karppi.

Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 hyväksyttiin yksimielisesti. Myös henkilövalinnat tapahtuivat sujuvasti. Kommodori Jarmo Tuomiranta valittiin jatkamaan tehtävässä vuoden 2024 vuosikokoukseen saakka

Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Tomi Häikiö, Esa Karppi ja Jouni Mäkilä valittiin kahden vuoden jatkokaudelle. Erovuoroisista Heidi Heino ei lupautunut enää ehdokkaaksi ja vapautuneelle paikalle kahdeksi vuodeksi valittiin Tommi Meriluoto. Tommi on toiminut pitkään aktiivisena seuran veneilykouluttajana ja koulutuspäällikkönä. Heidi puolestaan keskittyy jatkossa veneilykouluttajan ja koulutuspäällikön tehtävien hoitamiseen.

Vuoden 2023 vuosikokoukseen saakka hallituksessa jatkavat varakommodori Marko Leino ja jäsenet Jukka Kalliosaari, Heikki Laakso, Janne Ruuti ja Tapio Soini. Toiminnantarkastajiksi valittiin uudelleen Sari Koivumäki ja Eija Uotila.

Heimo Valtoselle luovutettiin huomionosoituksena seuran ilmapuntari.

Hallituksen uusi jäsen Tommi Meriluoto

Jaa somessa: