Veneilykouluttajien perinteinen syyspurjehdus

Harva veneilijä kaipaa hyiseen syyspimeään sateiselle merelle, mutta juuri näihin olosuhteisiin Tampereen Navigaatioseuran veneilykouluttajat suuntaavat joka syksy.

Tänä vuonna perinteinen syyspurjehdus suuntautui Aspön saarelle. Mukana olivat s/y Relaxin päällikkö Sergej von Bagh, Päivi Lehtinen, Jutta Vetter ja Jussi Ojala. Syyspurjehdukset saivat alkunsa, kun Sergej vuonna 2022 kyseli veneilykouluttajia miehistöksi syksyiselle purjehdukselle Örön linnakesaarelle. Tavoitteena oli jo tuolloin kerryttää pimeänavigointikokemusta Saaristomeren haastavissa olosuhteissa.

Tänä syksynä lounaistuuli johdatti purjehduksemme Korppoon ja Nauvon välistä väylää pitkin, kun pimeys ympäröi meidät lämpimän tihkusateen saattelemana. Odotimme olosuhteiden olevan tuuliset, joten matkaan lähdettiin kakkosreivillä. Tuuli kuitenkin laantui ennustettua nopeammin, joten Fagerholmin jälkeen purimme toisen reivin.

Aspöhön saavuimme hieman kello yhden jälkeen yöllä, sateen yltyessä. Vierasvenelaiturissa oli yksi suuri moottorivene kylkikiinnityksellä. Moottoriveneen miehistö ohjasi ystävällisesti hakuvalonsa vapaaseen laituripaikkaan ja otti vastaan Relaxin köydet.

Lauantaina tutustuimme Aspön saareen ja purjehdimme päiväretkelle Björkön luonnonsatamaan. Illalla nautimme Aspön puulämmitteisestä saunasta ja illallisesta Relaxin sitloodassa, pappateltan suojassa.

Sunnuntaiaamuna, vohveliaamiaisen jälkeen, purjehdus jatkui navakassa luoteistuulessa Airistolle Blåbärholmin ja Sackholmin kapeikon kautta. Jussi ja myös NAPS ry:n kommodorina toimiva Päivi vastasivat tuolloin navigoinnista ja ohjauksesta. Stormälöhön saavuimme auringon laskiessa.

Sergej ja Jussi ovat lähdössä kesällä 2025 kilpailemaan Gotland Runt -kisaan s/y Relaxilla alle kymmenmetristen veneiden double handed -luokassa. Relax on varustettu Offshore Special Regulations cat 3 -turvavarusteilla, kuten koko kannen mittaisilla heijastavilla turvaliinoilla.

Koko miehistö valmistautui huolellisesti syyspurjehdukseen. Päällikkö Sergej ja perämies Jussi päivittivät pelastusliivien turvavarusteet kilpatason mukaisiksi, mukaan lukien OSR-vaatimusten mukaiset tether-turvahihnat, pylonivalot ja sprayhoodit. Kilpatiimin viestinnästä vastaava Jutta hankki myös tetherin turvatakseen liikkumisen kannella syyspurjehduksen aikana.

Kilpatiimin valmistautumista Gotland Runtiin voi seurata projektin nettisivuilta www.maxiracingchallenge.fi sekä sosiaalisessa mediassa.

Jaa somessa: